Luen seitsenosaista tarinaa ruotsalaisista Amerikkaan muuttaneista talonpojista. Tapahtumat sijoittuvat 1850-luvun puoliväliin. Menossa on jo kuudes osa, ja yritän hidatella ja pitkittää lukemista. En haluaisi luopua vielä Karl Oskarin ja Kristinan tarinan seuraamisesta. En haluaisi aloittaa viimeistä osaa vielä, ja silti haluaisin.
Olen viime aikoina onnistunut löytämään paksuja romaaneja, joiden tarinoihin voi upota päiväkausiksi. Sellaisia, joissa voi viipyä ja joihin voi kadota. Vilhelm Mobergin romaanissa tehdään matkaa hitaasti. Jo hevoskyyti kotoa amerikanlaivalle kestää yhden kirjan verran. Hitaasti etenevän matkan aikana matkalaiset ehtivät kerrata lähtönsä syitä toisilleen ja itselleen. Laivamatka Atlantin yli kestää kuukausia, ja aikaa kulutetaan menneitä miettien ja tulevaisuutta arvaillen.
Jokaisella lähtijällä on omat syynsä jättää kotimaa. Karl Oskar näkee, että ylikansoitettu ja herranpelkoinen Ruotsi ei pysty elättämään hänen perhettään. Kun vanhin lapsi kuolee nälkään, epäsuorasti tosin, Karl Oskar tekee lähtöpäätöksen, ja saa muutamia pitäjäläisiä mukaansa. Raskas matka kohti uutta elämää alkaa.
Tässä kuudennessa osassa maanraivaajien elämä on jo asettunut uomiinsa. Uusi kotimaa alkaa tulla tutuksi. Raskas työ vanhentaa Karl Oskarin ja Kristinan ennenaikaisesti, mutta työ myös kantaa hedelmää. Aineellisesti olot muuttuvat koko ajan paremmiksi. Vaikkei tunnustakaan asiaa miehelleen, Kristina ei silti sopeudu. Tuona aikana ei pidetty kannattawaisena opettaa tyttölapsille kirjoitustaitoa, joten nyt aikuisena on yhteydenpito entiseen kotimaahan aviomiehen kirjeiden varassa. Kristina ei myöskään opi uutta kieltä. Hän on mykkä, kuuro ja kirjoitustaidoton, ja pakotettu synnyttämään lapsia kunnes ei enää kestä.
Kuudes osa on kohta lopussa. Pohjois-Amerikan raju luonto on näyttänyt voimansa Karl Oskarille ja Kristinalle jo monta kertaa, ja jokaisen vastoinkäymisen jälkeen he ankkuroivat itsensä vahvemmin uuteen kotimaahansa. Uudisasukkaita saapuu joka vuosi lisää, ja ruotsalaissiirtolaisten yhteisö laajenee. On perustettava koulu, seurakunta, kauppa, hautausmaa, luotava yhteisölle pelisäännöt.
En osaa arvata mitä seitsemännessä osassa tapahtuu. Luonto on näyttänyt voimansa jo monta kertaa, ehkä se vielä tuhoaa erämaahan tunkeutuneiden unelmat. Ehkä intiaanit päättävät ryhtyä vastarintaan ja valtaavat maansa takaisin. Montako lasta Kristina jaksaa vielä kantaa, pystyykö Karl Oskar ruokkimaan perheensä, onnistuvatko rahanväärentäjät huijaamaan siirtolaiset puille paljaille? Vai voisiko tämä päättyä jotenkin onnellisesti?
